Joulun odotusta Edinburghissa
Viime viikko molemmilla työpainoitteisesti. Työvuorot sattuivat niin ettei yhteistä vapaa-aikaa juuri ollut. Outilla menee töissä hyvin, englanniksi palvelemnen sujuu jo aika mutkitta ja asiat alkaa olla hallussa aika hyvin. Erona Suomessa työskentelyyn on "small talk", joka Outilta ei kyllä ihan irtoa. Muiden työskentelyä seuratessa siihen kiinnittää paljon huomiota, että osa työntekijöistä juttelee asiakkaille paljon ja kyselee päivän kuulumisia ja jotkut asiakkaatkin aloittavat keskusteluja. Vähän puuttuu vielä rohkeutta lähteä kokeilemaan kahvien tekoa enemmän, koska se on vaikeampaa kuin miltä näyttää:D Päivien kiireys vaihtelee tosi paljon, ensin saattaa olla hiljaista pitempään ja kohta on talo täynnä väkeä. Asiakkaat ovat onneksi todella ymmärtäväisiä, jos ei ihan heti ymmärrä mitä he yrittävät tilata. Yksi päivä töissä kävi myös muutama suomalainen asiakas, jotka yllättyivät iloisesti, kun heille tiskin takaa suomeksi joku vastasi:)

Princess streetin varrelle on avattu joulumarkkinat, josta löytyi niin syotävää ja juotavaa kuin matkamuistoja ja muutama huvipuistolaite. Siellä kävimme perjantaina illasta Outin päästyä töistä. Kävimme myös katsomassa maisemia 60 metrin korkeudessa alla näkyvässä Star Flyer-laitteessa.
Täällä kun ei talvella lunta yleensä sada markkinoilla oli myynnissä tekolunta, joka turposi veden lisättyä pilvimäiseksi hötöksi. Sää oli aika sateinen ja viileä viime viikolla.
"Talviset" terveiset täältä Edinburghista!
Ella & Outi