Nurmeksen ammattiopistolla on vietetty kansainvälisyys
viikkoa vuosittain jo lähes kymmenen vuotta. Aiempina vuosina kansainvälisyyttä on esitelty maittain, jolloin on päästy tutustumaan tarkasti yksittäisen maan
kulttuuriin, ruokaan, tapoihin ja matkailuun. Tänä vuonna päätettiin tehdä toisin. Emme esitelleet
kansainvälisyyttä maittain vaan mantereittain. Viikon aikana pääsimme
tutustumaan Aasiaan, Eurooppaan, Afrikkaan, Amerikkaan sekä Australiaan. Ammattiopiston toisen ja kolmannen vuoden matkailuopiskelijat
toteuttivat viikkoa monin eri tavoin ympäri koulua.
Viikon ensimmäisenä mantereena käsittelyyn pääsi Aasia.
Kirjaston aulaan oli järjestetty Aasia-aiheinen pöytä, josta löytyi
matkaoppaita ja tietokirjoja, pelejä ja tietovisoja sekä piirustuskilpailu
”Matka Aasiassa”. Leena Kukkonen piti infon kansainvälisestä työssäoppimisesta
asiasta kiinnostuneille auditoriossa. Piece of Cakessa oli tarjolla teemaan
kuuluvia leivonnaisia, sekä Muskotissa ruokana tarjottiin kiinalaista
possupataa. Päivän lopuksi päästiin katsomaan sarjan ”Aku ja seitsemän ihmettä”
jakso nimeltä ”Intia”.
Australia päivä käynnistyi peleillä ja kilpailuilla lukion
aulassa. Auditoriossa esitettiin dokumentti ”Australia” sekä myöhemmin oli vielä
Kaisa Nykyrin info tämän kevään KV-toppiin Espanjaan lähteville. Lisäksi saimme yllätysvieraan suoraan Australiasta, eli opistomme entinen opiskelija Kim Mustonen kertoi meille Australia-vuodestaan.
Keskiviikkona päästiin Afrikka-teeman matkaan niin
pukeutumisen kuin ruuankin kautta. Toiveena oli, että jokainen pukisi ylleen
hieman eläinkuosia ja Muskotissa tarjolla oli afrikkalaista lihapataa. Piece of
Cakessa soi teemaan kuuluvaa musiikkia koko päivän ja myynnissä oli
afrikkalaisia leivonnaisia, sekä siellä pääsi pelaamaan erilaisia pelejä.
Iltapäivällä auditoriossa esitettiin kaksi Afrikka-dokumenttia.
Torstain Eurooppa-päivän ohjelmassa oli opiskelija Raunin
tunnin mittainen luento auditoriossa ”Eurooppalaisia tuulia matkailussa”,
Eurooppa-tietovisa, sekä matkaoppaita nähtävillä lukion aulassa ja Piece of
Caken kulmalla. Kahvilassa oli myös cappuccino 1,00 €:n hintaan. Harjoitusravintola
Pistaasissa oli tarjolla ranskalainen, kolmen ruokalajin ateria. Sairastumisen
vuoksi ”Venäjä” luento jouduttiin perumaan.
Perjantaina päästiin nauttimaan Amerikan herkuista niin
ruokalassa kuin Piece of Cakessakin. Tarjolla oli hampurilaisia Amerikan
tyyliin sekä kahvilassa myynnissä rocky road-leivoksia, jotka näyttivät maistuvan
asiakkaille erityisen hyvin! Ohjelmassa oli amerikkalaista jalkapalloa ulkona
urheilukentällä, mutta sään ollessa kovin huono, ei osallistujia löytynyt.
Kuva täältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti