Eri tapoja matkustaa
Matkustaminen on ihana tapa rentoutua ja
tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Joskus ihmiset matkustavat työn
merkeissä. Monet matkustavat, koska he pitävät matkustamisesta. Osa
matkustavista käy aina eri paikoissa. Mutta on myös ihmisiä, joilla ei ole
mahdollisuutta matkustaa, koska heillä ei ole siihen riittävästi rahaa. Nämä
ihmiset saavat tietoja muista maista esim. televisiosta, radiosta, lehdistä,
sosiaalisesta mediasta tai muilta ihmisiltä.
Joka vuosi ulkomailta saapuu Suomeen
henkilöitä, joita tulevat Suomeen kesätöihin. Samalla he voivat tutustua uusiin
paikoihin. Suomessa on useita paikkakuntia, joihin saapuu paljon ulkomaalaisia
kesätöihin kuten esimerkiksi Kitee, Suonenjoki ja Lappeenranta.
Suomi on maa, jossa jokaiselta paikkakunnalta
voi löytää mielenkiintoisia kohteita. Siksi varmaan Suomessa on aina paljon
matkailijoita. Jokaisessa kaupungissa ja kunnassa on nähtävyyksiä, jotka
kiinnostavat matkailijoita.
Suomi on rauhallinen maa. Kun ihmiset saapuvat
Suomeen, he rentoutuvat ihan missä vaan. Onko se hotelli, mökki tai tavallinen
vanha talo; Jokaisessa paikassa on siisti luonto ja rauha.
Yksi näistä kaupungeista on Mikkeli.
Mikkelissä on paljon nähtävyyksiä kuten Anttolan
Viljamakasiini, GalleriAri,
Harjukosken
vesimylly, Kivisakasti,
Jalkaväkimuseo, Mikkelin
taidemuseo, Mikkelin
Valokuvakeskus, Viestikeskus
Lokki, Visulahden
matkailukeskus ja Mikkelipuisto.
Tervetuloa Suomeen!
Kirkko Mikkelissa Foto by olga Volkova |
Järven rannalla Foto by Olga Volkova |
Maisema Foto by olga Volkova |
Foto by Olga Volkova |
www.visitmikkeli.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti