Lemmikin kanssa matkustettaessa on huomioitava monia
asioita esimerkiksi rokotusten sekä mikrosirumerkinnän tai tatuoinnin tulee
olla voimassa. Eri kuljetusyhtiöillä on erilaisia sääntöjä lemmikeiden kanssa
matkustamisesta. Matkustaminen voi olla lemmikille stressaavaa, joten
kuljetuskoppaan tai – häkkiin olisi hyvä laittaa lemmikille tuttuja leluja sekä
esimerkiksi viltti, jossa on lemmikille tuttuja hajuja.
Juna on yleensä lemmikeille melko miellyttävä
matkustustapa, eikä se myöskään aiheuta stressiä lemmikille kovin usein.
Junassa on erikseen koiratunnuksella merkittyjä paikkoja sekä joissain junissa
on myös lemmikkieläinvaunu. Koiria lukuun ottamatta lemmikkien tulee matkustaa
kuljetuskopissa. Lemmikit voivat matkustaa myös makuuvaunussa jos koko hytti on
varattu samalle seurueelle. Lemmikki ei voi matkustaa junassa yksin. Junalla
matkustettaessa lemmikin tulee olla sisäsiisti sekä asianmukaisesti rokotettu.
Lemmikin voi ottaa useimmille laivoille silloin, kun
kyseessä on reittimatka. Koirat on pidettävä laivalla kytkettynä ja koiran
omistajan kuuluu vahtia koiraa kokoajan. Jotkut reittimatka-risteilyt ovat
kiellettyjä koirilta. Esimerkiksi Tallinnaan liikennöivä Linda Line hyväksyy
koirat laivalle häkeissä tai kuonokopalla varustettuina. Eckerö Linellä
lemmikin kanssa voi matkustaa lemmikeille varatuissa hyteissä tai autokannella.
Laivojen kansilla on lemmikeille varattu hiekkalaatikko.
Lentomatkat aiheuttavat usein eniten stressiä
lemmikeille. Lentomatkustaminen voi olla meluisaa, ja lämpötilat lastiruumassa
vaihtelevat säästä riippuen. Jotta voit tarjota positiivisen
matkustuskokemuksen lemmikillesi, varmista lemmikkisi matkustuskykyisyys näissä
olosuhteissa. Erittäin kylmä sää aiheuttaa myös rajoituksia lemmikkien
matkustamiseen. Ennen lentoa on käytävä eläinlääkärillä tarkistamassa lemmikin
kunto, jotta tietää onko lemmikki matkustuskuntoinen. Lyhytkuonoisten eläinten,
kuten bulldogien, boksereiden, kiinanpalatsikoirien tai persialaisten kissojen,
voi olla vaikea sopeutua tiettyihin lämpötiloihin, ja niillä voi olla
hengitysvaikeuksia. Joillain lennoilla lemmikki voi matkustaa matkustamossa.
Lentoyhtiö tekee usein kuitenkin poikkeuksia jos lennolle on menossa esimerkiksi
opaskoira. Joillain lennoilla lemmikki voi matkustaa matkustamossa, jos
lemmikin ja kantokopan yhteenlaskettu paino ei ylitä kahdeksaa kiloa, muissa
tapauksissa lemmikit matkustavat ruumassa.
Finnairilla lemmikin saa ottaa matkustamoon, jos on pieni koira, joka mahtuu penkin alle ja paikan on varannut ajoissa :)
VastaaPoista